maanantai 29. marraskuuta 2010

Apassit myös B:n lopputurnaukseen ja SM-sarjaan

Välierät pelattiin Halikossa 27.11. Turnauksesta kahdelle parhaalle oli lopputurnaus ja SM-sarja paikka luvassa. Helpoimman kautta ei jatkoon selvitty, Toinen keskari sairaana, ja kun libero vielä ensimmäisen pelin aikana sairastui vatsatautiin, oli mustia pilviä Apassien taivaalla kohtuullisesti. Molemmat pelipaikat täytettiin kuitenkin kiitettävästi, ja ensimmäisen pelin , hyvin nukutun ekan erän jälkeen, nähtiin tyttäriltä pääsääntöisesti ihan pirteää peliä.

Päivä avattiin ottelulla Viestin 94 tyttöjä vastaan . Ensimmäisen erän lahjoittamisen jälkeen pelattiin hyvin ja voittokaan ei kaukana ollut, kolmannen erän 12-11 johdosta olisi vaan pitänyt uskaltaa mennä loppuun saakka. Peli kuitenkin Viestille 2-1 lukemin.
Toinen peli Ttv :tä vastaan oli Loimun tasapainoisin esitys , ei välttämättä mitään huippusuorituksia vaan kellonlailla varmasti loppuun saakka hoidettu ottelu. 2-0 voitto hyvällä perussuorituksella oli se mitä lähdettiin hakemaan ja myös saatiin.
Viimeisessä ottelussa Vilppulan Tähteä vastaan aikuiset hävisivät huutokilpailun 7-1 =D, pelin taas Loimun tytöt voittivat 2-1. Pelissä oli paljon hyvää tekemistä verkon molemmin puolin, mutta toisaalta myöskin suurta tason heittelyä.
Autossa istuminen tulee tytöille tutuksi kevät kauden aikana kun sekä C:ssä , että B: ssä SM-sarjaa aletaan tahkoamaan.

maanantai 22. marraskuuta 2010

B:ssä välieriin ja C:ssä Finaaleihin !!

Eurassa pelattiin 13.11.10  B-tyttöjen AM-sarjan puolivälierät. Apassit kohtasivat ensimmäisessä ottelussa Loimun B-1 tytöt. Ensimmäinen erä meni hirvittävässä kipsissä, ja turpaan tuli kauden heikoimmalla esityksellä B:n peleissä 7-25. Toiseen erään saatiin ryhtiliike aikaiseksi ,ja erä eteni tasaisesti aina 22-22 tilanteeseen asti, kokeneemmat B-1 tytöt hoitivat kuitenkin lopun paremmalla rutiinilla ja ottelu siis 2-0 ykköselle.
Toisessa ottelussa vastus pysyi kovana Eura B-1 tyttöjen muodossa. Tyttömme taistelivat hienosti kunniallisen tappion erin : 0-2 (16-25 ja 25-27). Kolmannessa pelissä Apassit ottivat tyylikkäästi 2-0 voiton Loimun B-2 tytöistä.
Apassit – Loimu B 1 0-2
Apassit – Eura B 1 0-2
Apassit – Loimu B 2 2-0
C:n välierät pelattiin Raisiossa 21.11.10, ja Loimun tytöt selvittivät itsensä neljällä voitolla, neljästä pelistä tyylikkäästi jatkoon. Eura 1 pelasi hyvän ottelun Apasseja vastaan ja vasta kolmannen erän jatkopallot ratkaisi pelin kotijoukkueelle. Muut pelit hoitui helpommin.
Loimu Apassit – Viesti Vamos 2-0
Loimu Apassit – Eura C-1       2-1
Loimu Apassit – Eura c 97-1   2-0
Loimu Apassit – Kataja Kärpät 2-0

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

C:n puolivälierät Vilppulassa

Vilppulassa lauantaina 6.11.10 pelatut puolivälierät eivät tuoneet suoraa välieräpaikkaa Apasseille, hyvästä peliesityksestä huolimatta. Kolmen joukkueen alkulohkosta oli voittajalle luvassa finaalipaikka.

Salon Viestin Chilit ja Loimu Apassit voittivat molemmat ensin Euran Raikun 97 ykkösen 2-0 ja näin ollen keskinäisen pelin panoksena oli suora finaalipaikka, kun taas häviäjä joutuu pelamaan välieräturnauksen.

Ensimmäistä erää mentiin Apassien lievässä komennossa aina 19-18 tilanteeseen ja kaikki näytti hyvältä. Mitä tapahtui sen jälkeen, on mysteeri, Salo hoiti loput pisteet ja erän 19-25.

Toista erääkin Apassit hallitsivat puolivälissä tullutta heikkoa hetkeä lukuunottamatta, siitä kuitenkin selvittiin ja eräpallo tilanteeseen tultiin Apassien johtaessa 24-21.

Viimeinenkin piste pitäisi näissä peleissä kuitenkin tehdä ja kun sitä ei hyvistä paikoistakaan saatu tehtyä, Salo nousi sillasta ja kuittasi erän pistein 27-25 ja koko ottelun 2-0.

Tämän jälkeen oli vielä turha sijoitusottelu (ei ristikkäispelejä?) Lempäälän Kisaa vastaan. Apassit saivat  kasattua paketin sen verran vielä kasaan, että siitä voitto otettiin tyylikkäästi 2-0 lukemin.

tiistai 2. marraskuuta 2010

B:n turnaus Turussa

Lauantaina 30.10.10 pelattiin Turussa B-tyttöjen AM-sarja lohko 8.päätökseen.
Tuloksellisesti mikään ei ollut kahdessa viikossa muuttunut. Litun ja Viestin tytöt olivat edelleen liian kovia voitettavaksi, mutta nyt parantunut vastaanotto, sekä hyökkäys pelimme vaati näiltä kovilta ryhmiltä viimekertaista enemmän työtä. Huolimattomuus virheet (rajarikot yms) pois, niin olisimme tapelleet joistain erävoitoistakin. Urheiluliiton voitimme taas, ja varmistimme kolmos tilan lohkosta.
Ltu B1 - Loimu Apassit 2-0
Viesti 941 - Loimu Apassit 2-0
TuUl - Loimu Apassit 0-2