keskiviikko 24. elokuuta 2011

Uusi kausi ja uudet kujeet

Apassit on käynnistänyt uuden kauden ahkeran harjoittelun merkeissä. Ensimmäiset kesätauon jälkeiset harjoitukset pidettiin kesätauon jälkeen kauppiksen koti tiipiissä 25.7, ja siitä on jatkettu viiden treeni kerran viikko tahdilla.

Uutena pelaajana joukkueeseen on liittynyt Eurasta Turkuun ( viisaasti) muuttanut passari Annica ”Ade” Laine. Muilta osin voi laulun sanoin todeta, että on vanha jengi koossa taas. Kaikki tyttäret viime kaudelta jatkaa lentopallo työtä innokkaast,i ja entistäkin terävämmillä kirveillä varustettuina . Tekeminen harjoituksissa on näyttänyt siltä ,että jokunen päänahka tälläkin kaudella tulee vyötäisiämme koristamaan.
Tähän mennessä kesätreenien koho kohta oli 19.-21.8. järjestetty harjoitusleiri . Leirin treeneissä tytöt yllätti positiivisesti tekemisen tasolla. Kuitenkin leirin suurin yllättäjä oli korvaamaton apuvalmentajamme Jussi. Tuskin kukaan osasi siinä vaiheessa aavistaa minkälaisia herkkuja tulemme syömään, kun Jusa ilmoitti hoitavansa majoituksen ruokailut. Lauantai illan pizza olisi nuijinut muutaman Raision pitserian tuotokset 100-0 ,se oli eräjorman näytös kätevyydestä yllättävilläkin aloilla. Jussi on kunkku, tai pitäisikö keittiöstä tienattua kunnioitusta arvostaa kuningatar tittelillä.
Ugh olen puhunut.
Arto