keskiviikko 30. lokakuuta 2013

A-tytöt Vantaa 26.10

Turnauksen ensimmäinen vastustaja Sopa ei tarjonnut kunnon vastusta. Peli oli hidastempoista ja varovaista. Pahoilla alotussyötöillä pidettiin peli hallussa ja voitto helposti kotiin. Erät 25-21 ja 25-15
Toisen pelin vastus Salpis oli pelin alussa hyvillä torjunnoilla pelissä mukana. Jatkossa oma pelimme parani. Pahoilla syötöillä ja hyvällä lyöntipelillä vastustaja putosi kyydistä.
Erät helposti 25-17  25-16.
Kolmas peli oli etukäteenkin tiedossa että siitä tulisi tiukka. Vastustaja ottikin eka erässä johtoaseman. Omalla hyvällä syöttöputkella noustiin kuitenkin rinnalle ja toisella putkella erävoittoon.
Toinen erä meni vastustajalle lähinnä omien virheiden takia. Vastustajan hyvä torjunta ratkaisi erän heille.
Kolmas erä eteni piste pisteeltä hyvällä taistelulla. Virheitä tuli molemmille mutta lopussa  meidän tyttöjen rohkea lyöntipeli ja pari ässää toi voiton meille.
Hyvä tytöt !

Tasonmittausta Kerttulassa 26.10.2013




Kauden toinen C – tyttöjen tasoturnaus päästiin pelaamaan lauantaina 26.10.hyvissä puitteissa Kerttulan liikuntahalliin. Vastustajiksi tällä kertaa saimme Kosken Kaiun, Liedon Parman sekä Salon Viestin. Pelaavan kokoonpanon piti olla Nea, Emilia, Emma, Janina, Jutta, Olivia, Iina sekä Veda.  Aamulla Olivia oli sen verran flunssainen, että ei pukenut pelivarusteita päällensä. A- tyttöjen matkaan Vantaalle oli lähtenyt Hanna, Venessa sekä Jenny.
Ensimmäiseen peliin verkon toiselle puolelle asettui Salon Viesti. Odotettua oli, että Viestin tytöt Heikinniemen Samin johdolla eivät tulisi antamaan mitään ilmaiseksi. Omaa peliä emme saaneet heti käyntiin, vaikka aloitukset nousivatkin hyvin. Hyökkäyksistä emme pisteitä juuri saaneet ja puolustuksessakin tehtiin virheitä, tossut ”juuttuivat” lattiaan. Salo pelasi nopeaa peliä keskeltä yrittäen sillä hakea voittoa Loimusta. Ensimmäinen erä Viestille 25–17.
Toisessa erässä tehtiin pieniä muutoksia järjestykseen ja samalla sovittiin, että kukin rupeaisi pelaamaan omalla henkilökohtaisella tasolla. Loimun peli parani ja 4-5 pisteen kaulalla mentiin erä loppuun asti. Erä pisteet Loimulle 25–21.
Kolmannen erän alusta alkaen mentiinkin jo Loimun tahdissa, erä ja samalla ottelu kotiin pistein 15-6.
Toisessa ottelussa vastassa oli Liedon Parma. Liekö ollut jo etukäteen Parman tyttöjen mielissä, ” turha koittaa Loimu voittaa” ja Loimun vahva kuusikko otti nopeasti erän nimiinsä 25-5. Loimu oli selkeästi parempi kaikilla osa-alueilla.
Toisessa erässä Parma sai peliään käyntiin ja Loimu tuudittautui jo helppoon voittoon. Erän puolessa välissä Parma pääsikin jo pisteen päähän ja Loimun peli jumittui pieneen pyörittelyyn. Nean kanssa sovittiin, että seuraavasta nostosta iso passi Jutalle ja Jutta hoitaa pallon kenttään. Ja tämähän toimi. Siitä uuteen nousuun ja erä kotiin 25–21.

Viimeisessä pelissä KoKaa vastaan ei vastustajalle juuri annettu mahdollisuutta yllättää ja molemmat erät Loimulle (25–10 ja 25-9).
Joukkueessa on tällä hetkellä niin hyvä ryhmä, että se mahdollistaa tyttöjen kierrättämisen eri pelipaikoissa. Esimerkiksi passarille annettiin peliaikaa keskitorjujana, joka varmasti hyödyttää passaria jatkossa ”tiedostamaan” keskarin liikkeistä eri pelitilanteissa. Tasoturnauksissa on vielä käytössä pakollinen alakautta syöttö sekä vastaanotto. Kunhan päästään sarjassa seuraavaan vaiheeseen ja syöttö vapautuu, niin joukkue saa lisää uuden vahvuuden. Hyviä pelejä ja hienoa tekemistä tullaan varmasti näkemään kauden aikana tältä porukalta. Tämä tältä erää Kerttulasta, jatkopelejä odotellen.

Jari

maanantai 21. lokakuuta 2013

B-SM tasonmittausturnaus 19.10.2013 Raisio



Ennalta oli odotettavissa, kolmesta pelistä, yhtä kovaa ja kahta vähemmän kovaa peliä. Ensimmäisenä oli kova peli, vastassa rakas vihollinen Salon Viesti.

Ennen ottelua Loimun libero Iina Niemelä kertoi, ”Hyvältä tuntuu, hyvä fiilis päästä pelaan Viestiä vastaan. Vastassa tuttuja hyviä tyttöjä”

Peli lähti Loimun tytöiltä hyvin käyntiin. Vahvalla syötöllä Loimulaiset  määräsivätkin pelin kulkua. Kymmenen pisteen tienoilla Salolaiset pääsivät rinnalle. Erä eteni kuitenkin tasaisissa merkeissä aina tilanteeseen 15-15. Tässä tilanteessa Viestin syöttökulmaan asteli joukkueen yleispelaaja Ronja Heikkiniemi joka taktisella hyvällä syötöllä pystyi horjuttamaan Loimun tyttöjen vastaanottoa niin että laadukkaat hyökkäykset jäivät todella vähiin. Ronjan syöttäessä seitsemän pisteen putken oli ensimmäinen erä niin sanotusti taputeltu.                                                                               
 Toiseen erään lähdettiin ihan samoilla askelmerkeillä kuin ensimmäiseen. Samalla kuusikolla koitettiin horjuttaa kiven kovaa Viestiä, joka on yksi vahva mestariehdokas tällä kaudella. Alkuerää Loimun tytöt hallitsivat kuten ensimmäistäkin. Puoleen erään mentäessä Viesti oli tullut taas takaa rinnalle. Tässä vaiheessa Raisiolaisilla alkoi puristaa ja rentous alkoi tekemisestä kadota. Toinen erä oli toisinto ensimmäisestä. Loimulle tappio 2-0 (25-17, 25-16). Salolaisten huippu osaaminen näkyi jokaisella saralla. Vahva hyökkäys oli ihailtavaa katseltavaa, ”Sone” piti passarina hyvää tempoa päällä koko ottelun ajan. Viestin vahvat laiturit Ronja Heikkiniemi ja Iida Murto olivat myös vahvalla pelipäällä.

Loimu – Vilepa. 
Valmentajalle sekä tytöille entuudestaan täysin tuntematon joukkue. Koskaan ei oltu vastakkain pelattu, eikä edes nähty heidän pelaavan. Peliin piti kuitenkin asennoitua täysillä, olihan Vilepa edellisen kierroksen lohkovoittaja Etelästä. Pelin alkuvaiheessa kuitenkin kävi nopeasti ilmi että kyseessä oli täysin eritasoiset joukkueet. Loimu pelasi hieman vajaalla keskitorjuja osastolla joten tähän peliin valmentaja laittoi yleispelaajan keskelle. Se ei kuitenkaan näkynyt pelin kulussa kun joukkueen nuorin laituri Olivia Kakko löi palloa keskeltä Vihtiläisten kenttään. Peli selkeästi Loimulle 2-0 (25-15, 25-11). Pisteet eivät kerro koko totuutta, Raisiolaiset olivat vielä ylivoimaisempia mitä pisteet antavat ymmärtää.
Vilepa ottelun jälkeen Loimun keskitorjuja Venessa ”Tata” Loukonen kertoi tuntojaan – ”aika löysä peli, keskipelaamista pelattiin liian vaikeista paikoista ja kun itsellä ei ollut paras päivä, en saanut hyvää rytmiä päälle”. Voitto on kuitenkin aina voitto.

Loimu B1 – Loimu B2. 
Vastus oli siis tuttuakin tutumpi, seuran sisäinen peli. Pelin jälkeen voineen todeta että järjestys pysyy edelleen. B1 oli niin paljon parempi. Tosin B2 pelasi sekin hyvän pelin, omaan tasoon nähden peli oli oikein hyvää. He voittivat Vilepan ja varmistivat myös suoran SM-sarja paikan. Raisiosta lähtee siis kolmen viikon päästä alkavaan B-SM sarjaan kaksi joukkuetta. 
Keskinäinen peli päättyi B1 joukkueen voittoon 2-0 (25-4, 25-11) Tämä peli oli ehkä rennoin peli, päivän peleistä, analysoi joukkueen valmentaja Toni Mansikkaviita – ”Tässä pelissä saatiin rennoin ja pahin syöttö, peli oli muutenkin hyvin kontrollissa alusta loppuun, lukuun ottamatta toisen erän lopun pientä notkahdusta.  

Yhteenvetona päivästä. Tulosten valossa odotettu päivä kommentoi valmentaja ja lisäsi ”hienoa nähdä että nuori joukkue pystyy haastamaan jopa mestarisuosikki Viestiä. Kunhan vain jaksetaan loppuun asti. Pitää muistaa että erä alkaa vasta todellisuudessa  20 pisteen tienoilta. siihen asti haetaan vaan asetelmia”.            -Tästä on hyvä jatkaa. Nämä pelit unohdetaan saman tien ja aloitetaan valmistautuminen huomiseen 2.sarja peliin kun kotona tulee vastaan Kosken Kaiku.

maanantai 7. lokakuuta 2013

C-tyttöjen tasonmittausturnaus



Turnaus pelattiin 5.10.2013 Alastaron liikuntahallissa. Järjestäjänä piti toimia Loimu mutta sali ongelman vuoksi turnausjärjestelyt hoiti Loimaan Jankko, kiitos Kata :)

Turnauksessa oli neljä joukkuetta, Loimu C1, Loimu Herat, Loimaan Jankko ja Oripään Urheilijat.
Turnaus ei tarjonnut suurta draamaa missään vaiheessa. Tasoerot olivat kaikkien joukkueiden välillä melko suuria ja järjestys olikin melko selvä. Peleistä ei paljonkaan raportoitavaa tulosten lisäksi.

Loimu CT1 - Loimu Herat 2-0 (25-11, 25-9) Loimu CT1 - Jankko CT 2-0 (25-20, 25-23) OU - Loimu CT1 0-2 (1-25, 4-25)

Mukana Loimun kokoonpanossa oli Emma Murtojärvi -99, Emilia Koivusalo -99, Nea Luntamo -99, Janina Sinkkonen -99, Olivia Kakko -00, Jutta Riikonen -00, Jenny Vähäsarja -99 ja Hanna Rahko -99 Kaikki tytöt pelasivat ja rytmitystä haettiin mm. laitapelaajien pelaamisella keskellä ja päinvastoin.

Kiitos tytöt, turnaus oli vaikea keskittymisen kannalta mutta, oli hienoa nähdä että se vedettiin kuitenkin kunnialla läpi.


- Toni

tiistai 1. lokakuuta 2013

A-tyttöjen turnaus 21.9.2013 Littoinen





A-tyttöjen virallinen kauden avaus suoritettiin Littoisissa 21.9.13. Pienten päällekkäisyyksien takia joukkueen pelaajiston määrä oli 8 pelaajaa. Mukana olivat Ansku, Emppu, Tiia, Kati, Suski, Sarkki, Henna ja Janina. Valmennus, tilastot ja huolto Löne/Jari.

Apassit, at – Maskun Kataja, Kärpät                (25-12, 25-12)
Ensimmäinen peli Katajan Kärppiä vastaan tuli meille selkeästi, emmekä joutuneet tiukoille missään vaiheessa. Lentopallon ensimmäinen sota-alue: Syöttö-vastaanotto peli toimi meillä erinomaisesti. Erityisesti syöttömme toimi loistavasti koko joukkueella, laitoimme hyvällä aloituksella Kärppien vastaanottajat koko ajan tiukoille. Suorien ässien lisäksi vastustajan vastaanotto saatiin ”rikki”, joka taas vaikeutti Kärppien passarin pelinrakentamista. Meiltä hyvä ”startti” turnaukselle ja katseet kohti seuraavaa peliä.

RaiSu – Apassit, at                                                  (25-21, 26-24)
Toisessa pelissä verkon toiselle puolelle asettui RaiSun A-tyttöjen joukkue. Odotettavissa oli astetta pari kovempi peli. Ensimmäisen erän suhteen menetimme pelin alkupuolella erää. RaiSun tytöt syöttivät hyvin ja ottivat pienen kaulan, joka säilyi erän loppuun asti. me paransimme erän lopulla vastaanotto-hyökkäystämme, joten toisesta erästä oli odotettavissa tiukempi taisto ja niin siitä tulikin. Vastaanottomme parani, mikä taas tarkoitti sitä, että saimme pallon pois helpommin ja sitä kautta taas rohkeus syöttämiseen lisääntyi. Erän lopussa vaan ”eväät” ei vielä riittäneet loppuun asti ja näin koko peli meni RaiSulle 2-0.

Apassit – Eura                                                           (25 – 12, 25 – 16)
Kolmannessa pelissä kohdattiin Eura ja pelin kaava oli sama kuin ekassa pelissäkin. Hyvä syöttö murensi Euran vastaanoton ja sen takia torjunta-puolustustamme ei koeteltu oikeastaan kunnolla missään vaiheessa. Peli meille 2 – 0 ja kohti viimeistä peliä.

LTU – Apassit                                                            (17 – 25, 16 – 25)
Turnauksen viimeinen peli järjestävää seuraa vastaan oli kahden väsyneen joukkueen taistelua. Perus suorittamisella 2 – 0 voitto. Peli ei tarjonnut suurta viihdettä, mutta kunnia tytöille, että keskittyminen säilyi ja kohtuullisen tyylikkäästi pisteet ”himaan”!

Yhteenveto
Syöttö-vastaanottopelaamisella suuri merkitys, joten se mukana harjoittelussa koko ajan. Passarin etutilanteissa jokaisella joukkueella peli ”sumputtuu” 5-6 metrin leveydelle, mitä keinoja pelin pitämisenä 9metrin leveydellä? Satanen, ykköspaikan hakkuripeli yms. Vastuunottamista esim. käyttämällä ääntä selkeästi pelitilanteessa ja puhumista yleensäkin kentällä pitäisi olla enemmän. Fyysisten ominaisuuksien ”puute” rajoittaa lentopallon pelaamista niin teknisesti kuin taktisestikin. Edellä mainitut asiat ovat minun yleisiä havaintoja turnauksen ”annista” kokonaisuudessaan.
Apassien pelaamisessa näkyy se, että kesällä on harjoiteltu. Jaksetaan pelata neljä peliä samana päivänä samalla seitsikolla. Liikkuminen kentän tasolla on hyvää ja ulottuvuudet hyökkäyksessä/torjunnassa riittävät tällä hetkellä naisten kakkos-/ykkössarjatason lentopalloon, mutta siitä ylemmäs kun halutaan niin työtä on vielä jaksettava tehdä, jotta kehittyminen jatkuisi. Mutta uskon ja luotan, että jaksatte tehdä työtä yhdessä ammattitaitoisten valmentajien kanssa kehittyäksenne paremmiksi pelaajiksi.
Sitten vielä lopuksi kiitos Apassien pelaajille, että sain toimia päivän teidän kanssanne, oli oikein mukava ja kiintoisakin päivä ja Kiitos myös Jari mielenkiintoisista keskusteluista niin pelien aikana kuin sen ulkopuolella.
Tsemppiä talveen!

Löne varamies