maanantai 10. joulukuuta 2012

B:n AM-Finaalit

Jussi on jo tulokset blogiimme laittanut, ja niihin on turha enää palata. Lyhyen kommentin heitän kuitenkin minäkin. Mestaruutta meille ei sitten tipahtanut vieläkään, vaan hopea tuli entisten hopeoiden ja pronssien jatkoksi.


Vaikka yleisön silmissä , ainakin lievänä, suosikkina finaaliin lähdimmekin, ja pelikin oli sellaista , että olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa en niin hirveän pettynyt hopeastakaan osaa olla. Pelasimme ehjän hyvän turnauksen, ja finaalin asti menimme puhtain 2-0 voitoin ja vain yhdessä erässä yli 20 pistettä vastustajalle antaneena. Koko joukkue pelasi yksilöinä, ja joukkueena monta peliä taitojensa mukaisesti ja ajoittain jopa sen ylärajoilla. Erityisen iloinen olen siitä, miten vanha kunnon ”Apassihenki” taas isossa turnauksessa löytyi. Tytöt olivat iloinen ja positiivinen joukkue isolla Jiillä, ja uudet nuoret ysiysi kasvotkin asettuivat hieman pienemmässä roolissaan hienosti joukkueeseen ja siitä iso kiitos ”konkareille” , he ovat ottaneet nuoremmat esimerkillisesti joukkueeseen mukaan.

Keväällä alkaa SM-sarja omine haasteineen, ja vielä kerran tällä kokoonpanolla ja tässä muodossa, on Apassien käärittävä hihat, sylkäistävä känsiin ja ruvettava työhön kohti isoja tavoitteita. Kunhan joulut ja uudet vuodet ja lievät pettymykset on hoidettu pois, on taas työn teon aika ja jospa lopultakin onnikin olisi hienoille tytöilleni loppuun asti suosiollinen.

Arto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti