sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Loimu-Maskun Kataja 3 - 1

7.12 pelattiin Kauppiksella Syyskauden viimeinen N2 ottelu Maskun Katajaa vastaan.
Masku on aina herättänyt suuria tunteita niin valmentajissa kuin pelaajissakin.

Ensimmäinen erä ei lähtenyt käyntiin ja siitä tulikin selkeä tappio. Saimme vain 15 pistettä. Toki se ei ollut vain meidän huonoutta, vaan Maskulaiset pelasivat hyvää lentopalloa.

Vaihdettiin vähän kokoonpanoa ja toiseen erään. Se sujuikin mallikkaammin pienen muistutuksenkin ansioista. Samaan malliin sujui myös kolmas erä. Vähän oli vaikeaa erän lopussa kun Nea ei pystynyt enää passaamaan kunnolla selkäkipujen johdosta. Tata oli siirretty Hakkuriksi ja löi mallikkaasti palloa parkettiin.
Jos meillä on loukkaantumisten kanssa ollut koko syksyn ongelmia, niin ei ongelmitta jatkettu nytkään. Nean selkä jumissa ja Kati ei pystynyt käytännössä lyömään ollenkaan olkapänä kipeytymisen takia. Murhetta riittää. Neljänteen erään Tiialle komennus passariksi.
Pikkasen rupesi jo pelaajilla hymykin irtoamaan, koska Tiia taisi edellisen kerran olla passaamassa c-tytöissä, kun silloinen passari loukkaantui. Sama tahti kuitenkin oli päällä silloin kuin nytkin. Eli neljäs erä meille isolla piste-erolla. Hyvää pelissä oli ehdottomasti se, että vaikka jouduttiin kovasti sekoittamaan pelaajien pelipaikkoja, niin mitään paniikkeja ei tullut.

Vähän jo toivoisi, että meidänkin sairastupa lyhenisi. Toiveita on!

Jukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti